https://fremont.hostmaster.org/articles/quantum_conscience_a_scientific_theory_of_transcendence/fi.html
Maailmankaikkeus ei alkanut erillisyydellä, vaan ykseydellä. Alkuperäisestä singulariteetista alkuräjähdyksessä syntyivät kaikki hiukkaset, energia ja informaatio, jotka laajenivat räjähdysmäisesti avaruus-aikaan. Nykyaikainen kosmologia vahvistaa, että kaikki maailmankaikkeudessa oli kerran yhtä – tiheä, rajaton piste, jolla oli ääretön potentiaali. Vaikka avaruus on sittemmin laajentunut miljardien vuosien ja valovuosien aikana, alkuperäisissä hetkissä muodostunut kvanttikietoutuminen saattaa yhä olla olemassa.
Kvanttifysiikassa kietoutuneet hiukkaset – riippumatta niiden etäisyydestä – jakavat välittömiä korrelaatioita. Tämä epäpaikallisuus haastaa klassiset käsitykset avaruudesta ja kausaliteetista, mutta se on vahvistettu toistuvasti kokeissa (esim. Aspect, Zeilinger). On siis mahdollista pohtia, että koko kosmos säilyttää perustavanlaatuisen kietoutuneen ykseyden, eräänlaisen metafyysisen kaiku singulariteetin alkuperästä.
Tämä ei tarjoa pelkästään metaforaa yhteydelle–. se voi tarjota tieteellisen perustan muinaisille henkisille totuuksille: se, mitä teemme toisille, teemme itsellemme; jokaisella ajatuksella tai teolla on seurauksia; itse ei ole rajattu yksikkö, vaan solmu suuremmassa kokonaisuudessa.
Moderni fysiikka on tuonut esiin viitekehyksiä, jotka viittaavat paljon yhteydellisempään ja hienovaraisempaan maailmankaikkeuteen kuin Newtonin mekaniikka koskaan salli.
Holografinen periaate (t’Hooft, Susskind) ehdottaa, että kaikki tieto avaruuden tilavuudessa voidaan koodata sen rajalle. Tämä syntyi ratkaisemalla mustan aukon informaatioparadoksi (Hawking, Bekenstein) ja viittaa siihen, että informaatio säilyy, eikä katoa, edes äärimmäisissä gravitaatio-olosuhteissa.
Jos tietoisuus tai muisti kantaa kvantti-informaatiota – kuten Roger Penrosen ja Stuart Hameroffin kehittämässä Orch-OR-teoriassa spekuloidaan – niin kokemuksemme voivat painautua avaruus-ajan rakenteeseen, jopa kuoleman jälkeen. Orch-OR ehdottaa, että kvanttikohereenssi neuronien mikrotubuluksissa mahdollistaa tietoisuuden syntymisen koordinoitujen kvanttitilojen romahdusten kautta – prosessi, joka on herkkä avaruus-ajan geometrialle.
Näin ollen tietoisuus voi olla perustavanlaatuinen prosessi, joka liittyy maailmankaikkeuden kvanttirakenteeseen – ei pelkästään biokemiallisen monimutkaisuuden emergentti sivutuote.
Filosofisesti nämä tieteelliset oivallukset syventävät vanhoja kysymyksiä identiteetistä:
John Locke väitti, että henkilökohtainen identiteetti juurtuu muistin jatkuvuuteen. Mutta jos muisti on kietoutunut paitsi neuroneihin myös aikaan, avaruuteen ja muihin, identiteetti on paljon hajautetumpi.
Leibnizin monadologia kuvaa todellisuutta koostuvana jakamattomista yksiköistä – monadeista – joista jokainen heijastaa maailmankaikkeutta omalla tavallaan. Nykyään voisimme kuvitella jokaisen tietoisuuden kvanttiheijastimena, kietoutuneena solmuna, joka resonoi kaiken kohtaamansa kanssa.
Pansykismi, joka on nyt nousemassa uudelleen akateemisessa filosofiassa (Goff, Strawson), ehdottaa, että tietoisuus on perustavaa laatua oleva ja kaikkialla läsnä oleva – kuten massa tai varaus. Tämä tekee myötätunnosta, tietoisuudesta ja jopa eettisestä toiminnasta ei emergenttejä ominaisuuksia, vaan aineen itsensä olennaisia piirteitä.
Johtopäätös on radikaali: itse ei rajoitu kalloon. Olemme epäpaikallisia ilmiöitä – hajautettuina ajan, muistin, vuorovaikutuksen ja aineen läpi.
Filosofi Maurice Merleau-Ponty väitti, että emme ole mieliä kehossa, jotka katsovat ulos maailmaan, vaan maailman olentoja, upotettuina sen tekstuureihin, väreihin ja rytmeihin. Tämä saa tukea nykyaikaisessa kehollistuneessa kognitiossa, joka osoittaa, että ajattelu ei synny pelkästään aivoista, vaan kehon ja ympäristön vuorovaikutuksesta.
Biologisesti tällä on syvällisiä vaikutuksia:
Gaia-hypoteesi (Lovelock, Margulis) väittää, että Maa toimii yhtenä, itseään säätelevänä organizmina. Elämä muokkaa ja vakauttaa ilmakehää, valtameriä ja geologiaa ylläpitääkseen itseään.
Mykorritsa-verkostot – sienet, jotka yhdistävät puiden juuria – jakavat vettä, ravinteita ja kemiallisia signaaleja kokonaisten metsien halki. Tutkijat kutsuvat tätä “puuverkkoksi”. Nämä järjestelmät muistuttavat biologisia kvanttiverkkoja, joissa elämä on kietoutunutta ja keskinäistä riippuvuutta.
Islamissa Koraani kuvaa koko luontoa merkkeinä (ayāt) – jokainen luomakunnan osa ylistää Jumalaa ja heijastaa jumalallista järjestystä. Ihminen on nimetty khalifaksi (hoitajaksi), joka kantaa eettistä vastuuta luomakunnasta. Buddhalaisuudessa riippuvainen syntyminen (pratītyasamutpāda) opettaa, että mikään ei synny itsenäisesti – jokainen olento on kietoutunut toisiin.
Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Klassinen neurotiede sanoo, että tietoisuus lakkaa. Mutta kvantti- ja informaatiofysiikka viittaa syvempiin mahdollisuuksiin:
Informaatio ei koskaan tuhoudu – tämä on periaate, joka pätee jopa mustien aukkojen fysiikassa. Jos itse koostuu osittain informaatiosta, se voi hajota, mutta ei kadota.
Orch-OR-teoriassa mikrotubulien kvantti-informaatio voi koheroida uudelleen muualla kuoleman jälkeen. Vaikka tätä ei ole todistettu, se viittaa siihen, että tietoisuus ei ole tiukasti paikallista tai lopullista.
Islam opettaa, että jokainen teko kirjataan, ja sielu jatkaa kuolemanjälkeiseen elämään. Buddhalaisuus opettaa karmaa – tekojen värähtelyä ajan ja uudestisyntymän läpi.
Jos tietoisuus on kietoutunut, kuolema ei ehkä ole pyyhkimistä, vaan dekoherenssia – siirtymää toiseen tilaan kokonaisessa olemisen kentässä.
Stargate Atlantis -sarjan jaksossa “Rodneyn tao” tarjotaan syvällinen metafora tilastamme. Rodney McKay altistuu muinaiselle nousulaitteelle. Kone täydellistää hänen biologiansa: parantunut kognitio, parantaminen, telepatia. Hänestä tulee yli-ihminen – mutta hän ei voi nousta.
Miksi? Koska nousu vaatii paitsi biologista valmiutta myös henkistä antautumista. Rodney pitää kiinni egostaan. Hän pelkää kuolemaa. Hän arvostaa älyään, mutta ei myötätuntoa. Lopulta hän melkein kuolee – pelastuu vain ystäviensä epäitsekkäiden tekojen ja oman viimeisen nöyryyden tekonsa kautta.
Tämä heijastaa nykyistä tilaamme. Ihmiskunta on täydellistänyt työkalunsa: tekoäly, CRISPR, fuusioreaktorit, valvontajärjestelmät. Mutta siltä puuttuu eettinen valmius. Kone on rakennettu. Sydän ei.
Gaza seisoo syytöksenä. Olemme käyttäneet tiedettämme ei parantamiseen, vaan tuhoamiseen. Teknologia vahvistaa moraalista tyhjiötä keskuksessamme. Kuten Rodneyn epäonnistumisessa, teknologinen täydellisyys ilman sisäistä muutosta johtaa tuhoon.
Muinaiset Stargatessa tarjoavat toivon vision. He onnistuivat siellä, missä Rodney – ja ihmiskunta – epäonnistuvat. He kehittyivät fyysisen muodon yläpuolelle, eivät sattumalta tai keksinnöllä, vaan henkisen kurin ja eettisen viisauden kautta.
Heistä tuli puhtaan energian olentoja, jotka olemassa korkeammassa tilassa. He jättivät jälkeensä aseet, egon ja jopa yksilöllisyyden sulautuakseen universaaliin kenttään. Heidän oppinsa: teknologia voi valmistaa kehon, mutta ei sielua.
Tämä heijastaa buddhalaista nousua ja islamilaista miʿrajia (henkistä kohoamista), joissa yhtyminen jumalalliseen tai universaaliin vaatii nöyryyttä, kuria ja antautumista – ei valloitusta tai älyä.
Elokuvassa Lucy (2014) päähenkilön aivokapasiteetti kasvaa, kunnes hän ei enää tunnista itseään ihmiseksi. Hän ylittää ajan ja avaruuden, lopulta tullen yhdestä universumin kanssa. Hänen viimeinen tekonsa ei ole hallita, vaan sulautua kenttään, jättäen jälkeensä yksinkertaisen viestin: “Olen kaikkialla.”
Lucyn matka on teknokraattisen vallan vastakohta. Se on egon liukeneminen ykseyteen – elokuvallinen ilmaus buddhalaisesta nirvanasta tai sufilaisesta fana’sta (itsen tuhoaminen Jumalassa). Hän jättää jälkeensä tietoa, ei aseita. Läsnäoloa, ei dominanssia.
Jos kaikki on kietoutunutta, karma muuttuu fyysiseksi palautteeksi. Ei mystiikkaa, vaan resonanssia.
Jokainen ajatus, teko tai aikomus muuttaa kvanttikenttää, johon me kaikki osallistumme. Kuten gravitaatioaallot aaltoilevat avaruus-ajan läpi, moraaliset teot aaltoilevat olemisen rakenteen läpi.
Näin ollen karma on eettisen informaation säilyttämistä. Murha Gazassa resonoi universumin sydämessä. Samoin armollinen teko. Mikään ei katoa.
Olemme saavuttaneet biologisen evoluution hyödyllisyyden lopun. Luonnollinen valinta on vienyt meidät pitkälle – mutta se ei voi valmistaa meitä niille voimille, joita nyt pidämme käsissämme. Tekoäly, nanoteknologia, geoinsinööri, avaruuden kolonisointi – nämä vaativat eettistä evoluutiota, ei pelkästään kognitiivista kehittyneisyyttä.
Seuraava vaihe ei ole fyysinen, vaan moraalinen. Meidän on tultava kosmisiksi kansalaisiksi, jotka ovat linjassa kentän syvemmän harmonian kanssa. Tämä tarkoittaa myötätuntoa dominanssin sijaan, vastuuta hyväksikäytön sijaan, meditaatiota manipuloinnin sijaan ja antautumista kontrollin sijaan.
Emme voi enää pitää kiinni myytistä, että teknologia pelastaa meidät. Vain tietoisuus voi.
Ihmiskunta seisoo nyt risteyksessä. Sama teknologia, joka voisi johtaa meidät pelastukseen, voi myös johtaa meidät tuhoon.
Krellit elokuvassa Forbidden Planet olivat sivilisaatio, jolla oli ylivertainen älykkyys ja teknologiset saavutukset, mutta heidät tuhottiin yhdessä yössä heidän sisältään tulevien hirviöiden – Idin, kuten Sigmund Freud sitä kutsui – toimesta.
Kuten heillä, teknologiamme pitää sisällään suurta voimaa, mutta Gazaa tarkastellessa on selvää, että johtajiltamme puuttuu selvästi henkinen kypsyys käyttää tätä voimaa vastuullisesti, mikä asettaa meidät tuhon tielle.
Tämä essee on viimeinen epätoivoinen huuto: omaksukaa myötätunto dominanssin sijaan ja poistakaa nämä villit vallan kahvoista ennen kuin on liian myöhäistä.
Ottakaamme Muinaiset Stargatesta esikuvaksi ja pyrkikäämme itsemme kehittämiseen viljelemällä nöyryyttä, viisautta ja myötätuntoa, nousten egomme yläpuolelle sen sijaan, että takertuisimme alhaisiin vaistoihimme, jotka käskevät meitä palvomaan rikkautta ja valtaa.